Hannover - Hildesheim - Hameln, ja taaskaan ei selvitty sakoitta

Olin itse saanut päätökseen kaikki omat koulutyöni ja Anulla oli tiedossa reilun viikon mittainen tauko kokeiden välillä. Päätimme hyödyntää tämän ajan ja lähteä pikavisiitille Hannoveriin ja sen lähettyvillä olevaan pariin pienempään historialliseen kaupunkiin, kun kerran Semesterticketillä olivat junat ilmaiseksi käytössä.

Maanantaina 21.6. starttasimme Emdenistä jo niin monta kertaa tutuksi tulleella kello 7.18 junalla kohti Hannoveria. Ja taaskaan, kovasta yrityksestä huolimatta, ei uni maittanut Deutche Bahnin epämukavilla penkeillä. Taas kerran sai reissun aloittaa sopivilla silmäpusseilla, sillä eihän sitä vaihto-opiskeluaikana ole aikaa nukkua!

Ensimmäisenä päästyämme Hannoveriin, pistäydyimme Hannoverin St. Georgii et Jacobin ev.lut. kirkossa, joka on rakennettu 1400-luvulla. Kirkko on rakennettu lähes kokonaan uudestaan sen tuhouduttua toisessa maailmansodassa.


Kirkon pääkäytävä ja pronssinen alttari.


Yksi kirkon sisällä olleista pikku patsaista.


Hannoverin uusi kaupungintalo eli Neues Rathaus.


Näköala Rathausin tornista.


Yksi siiveke Rathaussista.


Kuva Rathausin tornista.


Tornissa oli ilmoitettu etäisyyksiä kaupungin kohteisiin sekä toisiin kaupunkeihin.


Mielenkiintoinen rakennelma.





Päivän päätteeksi kävimme Herrenhäuserin kasvitieteellisessä puutarhassa. Kuva puutarhan yhdestä käytävästä ja patsasaukiosta.


Näköalatasanne.


Lähikuvaa patsaasta.


Puutarhan upea ja valtava rakennus.


Puistokäytävää.


Valitettavasti suihkulähteet eivät olleet enää toiminnassa illalla meidän vieraillessa puistossa.


Puutarhan kukkatuotantoa kasvihuoneissa.


Hildesheimin vanha keskusaukio ja tori. Vanha, yksityiskohtainen kiltatalo oikealla.


Hildesheimin torialue.


Toinen kiltatalo.


Maisemaa Pohjois-Saksin korkeimmasta kirkon tornista. Korkeutta tornilla vaivaiset 114,5 metriä. (Hildesheim)


Hildesheimin kaupunkia.


Hildesheimin katedraalin kaarikäytävä.


St. Michaelin kirkko.


St. Michaelin kirkon ikkuna.


Hildesheimin jälkeen siirryimme Hamelniin Eurobahn junalla. Junassa konduktööri totesi, ettei Semesterticketimme käy kyseisessä junassa, koska juna oli ns. yksityisjuna. Olimme hieman hämillämme, sillä emme tienneet Saksassa liikennöivän muitakin junia kuin DB:n omistamia ja olimme tulostaneet aikataulunkin DB:n automaatista. Kuitenkin konduktööri-täti ystävällisti opasti meitä ostamaan halvimmat liput ja kertoi, mitkä junat eivät olleet käytettävissä lipuillamme. Hamelniin päästyämme etsimme ensimmäisenä DB:n junayhteyden takaisin Hannoveriin ja varmistimme vielä aseman virkailijalta, että Semesterticketimme varmasti kelpaa kyseisessä junassa. Virkailija totesi, että lippu toimii vallan mainiosti eikä asian kanssa ole mitään ongelmaa, mikä myöhemmin osoittautuikin täysin päinvastaiseksi...


Pillipiiparin talon kyltti.


Pillipiiparin talo. Hamelnin pillipiipari on saksalainen kansansatu salaperäisestä miehestä, joka saapui Hamelnin kaupunkiin 1200-luvulla ja karkotti rotat ja hiiret kaupungista soittamalla pilliä tai huilua. Kun kaupunkilaiset eivät olleet halukkaita maksamaan sovittua summaa pillipiiparille, hän kosti lumoamalla huilullaan kaupungin lapset ja houkuttelemalla heidät samalla tavalla läheiseen vuoreen, jonka sisään he katosivat.


Hamelnin keskustan kävelykatu.


Keskustan kirkko.


Hamelnin rautatieasema.


Istuessamme mukavasti nokka kohti kotia, saapui konduktööri tarkastamaan lippujamme. Kaivoimme Semesterticketit tottuneesti esiin ja ojensimme ne konduktöörille. Konduktööri katsoi hetken lippujamme ja totesu "Nein, nein, nein". Olimme hetken hölmistyneinä, kunnes tajusimme, että konduktöörin mielestä liput eivät kelpaa. Selitimme, että kyllä ne pitäisi toimia ja asiaa on kysytty edellisellä asemalla. Saman tein istahti konduktööri alas ja alkoi näpytellä päätettään. Ihmettelimme, että mistähän on oikein kyse, mutta konduktööri tuntui olevan työn touhussa. Hetken päätettä räplättyään hän ojensi Mikolle lapun ja pyysi allekirjoitusta. Yritimme kysyä, mistä on kyse, jolloin konduktööri käski vain allekirjoittamaan lapun. Englantia hän ei puhunut yhtään, joten Mikko yritti saada lisäselvitystä saksaksi, mitä lapussa lukee. Kun konduktööri totesi, että senkun nyt vaan allekirjoitat sen, sanoin Mikolle, että elä hyvä ihme kirjoita, jos et tiedä, mitä siinä lukee. Siinä samassa meille selvisi, että mitä ilmeisemmin konnari oli kirjottamassa meille sakkoa lipuitta matkustamisesta. Aloimme pitämään sen jälkeen meteliä omalla kielellä sekä englanniksi, vaikka puhe menikin tyhjille korville. Mikko kuitenkin yritti parhaansa mukaan saada viestin menemään konnarin jakeluun saksaksi. Konnari kuitenkin vähät välitti meistä ja jatkoi muiden sakkolappujen kirjoittamista. Lopulta hän ojensi kullekin oman sakkolappunsa 49,90 euron edestä.

Vaikka kuinka yritimme takoa konnarille järkeä päähän, totesimme, että täysi ******** sen täytyi olla. Lopuksi konnari totesi, että voisimme mennä selvittämään asiaa Emdenin rautatieaseman virkailijalle. Seuraavana päivänä niin tehdessämme, levitti virkailija Emdenissä käsiään, että ei hän voi sille mitään tehdä, ja että ainut mahdollisuus olisi mennä Hamelniin selvittämään asiaa henkilön kanssa, joka oli luvannut meidän matkustaa lipuilla. No lähdemmekö 5 tunnin juna matkan päähän ja vielä oma kustantaisesti? No emme tietenkään lähde. Tykästyimme jälleen Saksan byrokratiaan, kun yksittäisillä ihmisillä ei ole päätösvaltaa tai haluja tehdä päätöksiä.

Viimeiseksi vaihtoehdoksi jäi kirjoittaa valituskirje sakkolapussa mainittuun osoitteeseen, jonka myös teimme. Totesimme, että emme ole syyllisiä tapahtuneeseen, joten emme ole sen puolesta velvollisia maksamaan sakkojamme. Saa nähdä, mitä asiasta seuraa, ja löytävätkö ne meidän jäljille joskus Suomeenkin asti...