Irwin Goodman - Las Palmas, osa 4

Laskeutuessamme alas aurinkoiselta vuorelta ajoimme tuon valtavan pilvimassa läpi. Sää Puerto de la Cruzissa oli onneksi vain pilvinen, ei sateinen. Pääsimme vuorelta hyvissä ajoin alas, joten onneksemme kerkesimme vielä keskustassa sijaitsevaan aasialaiseen ravintolaan, jossa oli seisovapöytä tarjolla vielä vajaan tunnin ajan. Laajan ruokavalikoimaan päätteeksi oli vielä tarjolla jälkiruokaa: joko jäätelöä tai puddingia. Erilaisia herkkuja maistellessa unohtui taas kerran se asian toinen puoli, että maha ottaa jossain vaiheessa vastaan. Kylläisinä ravintolasta lähtiessämme saivat miehet vielä matkaansa kravatit ja Anulle ojennettiin mekkoon sopiva kukkakoriste. Liekö ollut ravintolan normaali tapa vai kanta-asiakkaan tuomien uusien asiakkaiden hemmottelua…

Maisemaa ravintolan ikkunasta.

Päivällisen jälkeen meillä oli hetki aika kävellä rantakatua pitkin keskustassa. Sen varrella sijaitsivat muun muassa merivesialtaat ja uimaranta. Ainut liike, missä pistäydyimme, oli paikallinen ”kölnin vesi” -liike. Onnekseni bongasin tästä kyseisestä liikkeestä omaa kainalon raikastetta reilusti halvemmalla, mitä siitä saa jopa Saksassa pulittaa. Pari purkkia ostaessa sain neuvoteltua hinnan 10 euroa halvemmaksi, mitä kyseisestä tuotteesta joutuu Saksassa maksamaan.

Puerto de la Cruzin rantamaisemaa.

Rannan tuntumassa kulkeva kävelykatu.

Uimaranta.

Pienen kiertelyn jälkeen oli aika suunnata takaisin Santa Cruziin odottamaan laivan lähtöä. Ennen lähtöä kävimme juomassa vielä kahvit ja sanoimme kummilleni hyvästit - toivottavasti ei tällä kertaa yhtä moneksi vuodeksi, kuin viimeksi! Pieni pala Teneriffaa oli siis takana ja "kotimatka" Gran Canarialle alkoi.

Laivan lähestyessä Las Palmasin satamaa puolen yhdentoista aikaa illalla, mietiskelimme vaihtoehtojamme paluumatkan suorittamiseen Puerto Ricoon. Tosiasiassa paluumatkaan oli vain kaksi vaihtoehtoa: ottaa viimeinen joka pysäkillä pysähtyvä bussi, joka olisi ehkä kahden/ kolmen aikaa yöllä perillä tai tunnissa ajava taksi. Taksi luonnollisesti kuulosti parhaimmalle vaihtoehdolle, mutta siitä maksaminen sai ajatukset kääntymään bussin puolelle. Saavuttuamme satamaan päätin kuitenkin kysäistä, mitä taksi maksaisi Puerto Ricoon asti. Innokas taksikuski tarjosi kyytiä 90 eurolla johon totesin, että se on liikaa. Olin kääntymässä jo pois, kun taksikuski yritti kovasti selittää, että se on jo halpa hinta. Kysyin suoraan, että millä hinnalla hän on valmis viemään meidät perille. Hetken neuvottelujen jälkeen oli hinta tippunut jo 50 euroon, joka alitti meidän kipukynnyksemme. Tunnin päästä perillä 50 eurolla oli houkuttelevampi vaihtoehto kuin kolmen tunnin päästä perillä 20 eurolla.

Matka sujui reippaan kaasujalan turvin Puerto Ricoon hyvinkin nopsasti. Päästyämme päätepisteeseen oli maksun aika. Taksikuski näytti taksimittaria, jossa seisoi 100 km matkasta 97 euroa ja rapiat ja alkoi vaatia meiltä 90 euroa. Hetken hämmästelimme, että mitäs ihmettä, kyytihän oli sovittu 50 eurolla. Hetken kinastelun jälkeen päätti taksikuski laittaa kiesin uudelleen liikkeelle ja alkoi molottamaan ties mitä ja ilmeisesti puhui myös jotain poliisista. Poliisilaitos olisikin sopinut meille vallan mainiosti, mutta tällä kertaa ei ollut mitään hajua, missä moinen sijaitsi ja mihin kuski ajaisi. Päätimme yrittää päästä tilanteesta neuvottelemalla, sillä yön viettäminen poliisiasemalla selvittäen asiaa ei houkuttanut ja toisaalta meillä ei ollut 100 % varmuutta mihin kuski ajaisi. Mahdollisuus yhden kuskin pitelemiseen kaksissa miehin on vielä suhteellisen todennäköistä, mutta hämärällä kujalla ei tiedä, mitä vastassa odottaa…

Hetken matkaa ajettuamme kuski suostui vielä neuvottelemaan tilanteesta, jossa sai käsimerkein selittää, että oli sovittu 50 eurosta. Kuski selitti minun väittäneen, että koska hänen tarjoamansa ensimmäinen hinta oli muka kallis, niin olin sanonut, että ajetaan taksimittarin mukaan. Kun asiaan ei meinannut syntyä ratkaisua, taoin kuskille vielä kaksi kymppisen käteen ja näytin, että lompakko on tyhjä, ota tai jätä. Tuohtunut huijari kuski tässä vaiheessa suostui ratkaisuun ja ”pääsimme ratkaisuun” tilanteessa. Loppu ilta ja seuraava päivä menivätkin sitten omien kypsyneiden hermojen jäähdyttelyyn ja ”mitä tästä opimme” -tapauksen toimintakuvioiden tallentamiseen kovalevylle. Jälkiviisastelu ei kuitenkaan auta, eikä tilanteessa ollut oikein muutakaan tehtävissä, kun emme tienneet, missä poliisilaitos olisi sijainnut. Toisaalta sitäkään ei tiedä, ketä poliisi olisi uskonut, sillä 100 km matkustaminen pilkkahinnalla olisi voinut olla epäuskottava selitys meiltä poliisin silmissä.